JAA

YouTube-ilmiö TechRax on tunnettu uusimpien iPhone-mallien tuhoamisesta mitä kekseliäimmin tavoin. Tällä kertaa ukranialaissyntyinen, Yhdysvaltain Kaliforniassa asusteleva Taras Maksimuk vei kaiken kuitenkin uudelle tasolle.

Mies nimittäin osti pihauima-altaan ja täytti sen amerikkalaisella suosikkikasvisuutejuoma Coca Colalla, jota allas ahmi itseensä hieman yli 5 700 litraa. Sen jälkeen sekaan heitetään Mentos-pastillit ja useita säkkejä jääpaloja jotka tunnetusti saavat limoandin suihkumaan. Tämän jälkeen Maksimuk yllytti ystävänsä hyppäämään Cola-altaaseen ja kertomaan tuntemuksistaan.

Pienen polskuttelun jälkeen tubettajatähti käynnisti tuliterän DJI Phantom 4 -dronekopterin ja lensi senkin altaaseen.

Hullua touhua, mutta onko sittenkään?

TechRax-YouTube-kanavalla on yli 7 miljoonaa tilaajaa ja oheisella videolla tätä kirjoittaessa lähes 20 miljoonaa näyttökertaa. Vaikka tuhotut objektit ja sokeriliemi maksaakin maltaita, teki Maksimuk rahaa pelkästään tämän videon avulla kymmeniä tuhansia dollareita, joita videon mainosnäytöt tuottavat. Todelliset rahat käärii kuitenkin Google, joka vie reippaasti yli puolet videon mainostuloista.