JAA

NSG Group siirtää klassikkoautojen tuulilasinvalmistuksen Englannin Queenboroughista Pilkington Automotive Finland Oy:lle Laitilaan. Samalla yhtiö sulkee Queenboroughin tehtaansa.

Lasinvalmistuksen siirto alkaa välittömästi, ja Laitilan tehdas vastaa kokonaisuudessaan klassikkoautojen tuulilasinvalmistuksesta vuoden 2017 loppuun mennessä.

Vuoden 2017 aikana Laitilaan siirretään noin 1 500 erimuotoisen Pilkington Classic -tuulilasin valmistus. Näiden lisäksi asiakkaille räätälöidään heidän tarpeidensa mukaisia erilaisia variaatioita laseista. Mukana on esimerkiksi Jaguar E-typen ja Mercedes-Benz Gullwingin, eli lokinsiipiautojen, tuulilaseja.

– Klassikkoautojen tuulilasintuotanto on ainutlaatuista ja onkin hienoa saada valmistus tänne meille Laitilaan. Tuotannossa pääsemme hyödyntämään osaavan tiimimme asiantuntemusta ja kymmenien vuosien kokemusta. Siirto on meille merkittävä myös liiketoiminnamme näkökulmasta ja arvioimmekin Pilkington Classic -tuulilasituotannon vaikutuksen olevan noin kymmenen henkilötyövuotta, kertoo Pilkington Automotive Finland Oy:n Laitilan tehtaan tehdaspäällikkö Jarno Salminen.

Lasinvalmistuksen siirron jälkeen Laitilassa valmistetaan keskimäärin 12 000 Pilkington Classic -tuulilasia vuodessa.

Pilkington on valmistanut klassikkoautojen laseja jo 1950-luvulta alkaen. Myös monet alkuperäisistä klassikkoautojen laseista on Pilkingtonin valmistamia.