JAA
Arkistokuva
Teknologiajätti Huawein teettämästä tutkimuksesta ilmenee, että yhä useampi suomalainen kuluttaja käyttää älypuhelintaan kuvaamistarkoituksessa useammin kuin perinteistä kameraa. Suomalaiset kuvaavat puhelimillaan mieluiten luontoa ja eläimiä.

Laadukasta kameraa pidetään nykyään yhtenä älypuhelimen kolmesta tärkeimmästä ominaisuudesta heti perinteisten puheluiden ja tekstiviestien jälkeen. Tämä ilmenee älypuhelinvalmistaja Honorin Kantarilla teettämästä kuluttajatutkimuksesta, jossa haastateltiin 1 800 15–38-vuotiasta älypuhelimen käyttäjää kuudesta Euroopan maasta.

Myös Suomi oli mukana. Maakohtaiset erot osoittautuivat lopulta varsin pieniksi, mutta kiinnostavaa on se, että esimerkiksi tsekkiläiset ja puolalaiset nuoret käyttävät älypuhelimen kameraa useammin kuin suomalais- ja kreikkalaisnuoret.

Suomalaiset kuvaavat puhelimillaan eläimiä ja luontoa

Yksittäisistä kuvauskohteista suomalaiset suosivat luontoa ja eläimiä, kun muiden maiden kohdalla korostuivat selkeämmin perheen ja ystävien kuvaaminen.

Tutkimuksen mukaan yhä useampi kuluttaja käyttää älypuhelintaan kuvaamiseen mieluummin kuin perinteistä kameraa, mikä näkyi etenkin naisten ja nuorempien kuluttajien kohdalla.

Etenkin nuorten mielestä älypuhelimen kameralla saa korkealuokkaisia kuvia siinä missä ammattilaiskuvaukseenkin tarkoitetuilla kameroilla.

Tosin suomalaiset ja kreikkalaiset suhtautuivat tätä vertausta kohtaan hieman skeptisemmin kuin esimerkiksi serbialaiset ja puolalaiset.