JAA

Henkilöstöpalveluyritys Barona on laajentamassa palveluaan kansainvälisille vesille. Baronan kehittämä palvelu on täysin uudenlainen palvelu – työntekijöiden vaihtovuosi.

Palvelun kautta minkä tahansa yrityksen työntekijä voi siirtyä määräajaksi tekemään nykyisiä työtehtäviään Espanjan Aurinkorannikolle. Muutto ja työnteon aloittaminen on tehty helpoksi sekä työntekijälle että työnantajalle. Barona hoitaa muun muassa työnantajavelvollisuudet, auttaa asunnon hankkimisessa sekä tarvittaessa päiväkodin, koulun ja puolison työpaikan etsimisessä.

– Tämänkaltaista palvelua ei ole ollut aiemmin tarjolla. Kyseessä on etätyön uusi muoto, jossa avaamme Aurinkorannikolla jo pitkään toimineen palvelukeskuksemme ovet kaikille. Vaatimuksena on ainoastaan se, että työt sopivat etätyönä tehtäviksi, sanoo Baronan liiketoiminnan kehityspäällikkö Hanna Sissala.

Baronan teettämän tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä toimistotyöntekijästä unelmoi ulkomailla työskentelystä.

– Tutkimuksen mukaan vaihtovuoden aikana muutoksensietokyky ja erilaisten ihmisten ymmärtäminen paranevat. Oman kokemuksemme mukaan myös luovuus saa uutta virtaa. Työnantaja voi palvelun avulla palkita ja sitouttaa työntekijänsä varsinkin aloilla, joissa osaavista työntekijöistä on kilpailua tai joissa vaihtuvuus on suurta.

Barona tiedottaa suunnitelmistaan enemmän keskiviikkona.