JAA

Euroopan komissio on varannut yhteisen puhelinnumeron 116 000 kadonneille lapsille.

Ajatuksena on ollut, että maasta riippumatta kadonneista lapsista voisi ilmoittaa kaikkialla EU-alueella samaan numeroon. Numeron yhteyteen ei tarvita missään suuntanumeroa.

Hätäkeskuslaitoksen ja sisäministeriön välisessä tulossopimuksessa on sovittu EU:n yhteisen kadonneitten lasten vihjepuhelinnumeron käyttöönottamisesta vuoden 2016 aikana.

Hätäkeskuslaitos otti numeron 116 000 käyttöön 25. toukokuuta osana tulevaisuuden verkottunutta palvelua ja operatiivista toimintamallia.

Hätäkeskuslaitoksessa on tulevaisuudessa erilaisia verkottuneesti toteutettuja palvelutuotantoprosesseja, mutta samalla myös osa toimipisteistä voi erikoistua jonkin valtakunnallisen palvelun tuottamiseen kuten tässäkin tapauksessa Keravan hätäkeskus.

– Tämä valtakunnallinen ympäri vuorokauden toimiva palvelu hoidetaan Keravan hätäkeskuksen kautta. Jotta 116 000 numeroon soitetut puhelut voidaan lähtökohtaisesti käsitellä eri tavalla kuin muut hätäpuhelut, erotetaan puhelut teknisesti omaksi linjakseen. Uuden palvelun käyttötarkoitus ja ei-kiireellinen luonne on hyvä sisäistää. Suomessa erilaiset akuutit lasten katoamiset ovat hätätilanteita ja näistä tulee soittaa aina hätänumeroon 112, kertoo Keravan hätäkeskuksen päällikkö Vesa Seppä. 

Euroopassa numeroon tulleista puheluista 51 % on koskenut karanneita lapsia, 37 % huoltajuusriitoihin liittyviä asioita, 10 % kadonneita, loukkaantuneita lapsia, 1 % lapseen kohdistuneita rikoksia ja 1 % pakolaisten kadonneita lapsia.