JAA

Vierumäellä nähdään tulevana lauantaina todellinen triathlonjuhla uusitulla reitillä. Päivän ensimmäinen lähtö on klo 11.30 ja toinen 12.45.

Finntriathlon Vierumäki on perusmatkan triathlonkilpailu, jossa kilpaillaan ns. neljäsosamatkoilla. Uintiosuus on 1500 m, pyöräily 40 km ja juoksu 10 km.

Miesten ja naisten yleisen sarjan lähtö on klo 11.30.

Ennakkosuosikit

Suomen kärkinimistä miesten kilpailussa mukana ovat mm. Darby ThomasHenrik GoeschJarmo RissanenTuukka Miettinen sekä Panu Lieto.

Naisten ennakkosuosikkeja ovat Suomen kärkeen viimeisen vuoden aikana paikkansa vakiinnuttaneet Anni Antikainen sekä Mira Leskinen. Oman haasteensa heittävät Sonja Kallio ja viimein kisakautensa avaava Minna Koistinen.

Kisajärjestelyissä uutta

Vierumäen kilpailussa on edellisvuoteen verrattuna merkittäviä uudistuksia. Uusi uintireitti uidaan yhtenä kierroksena ja tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa uinti suoritetaan kahdessa eri järvessä.

– Uinnin lähtö on Valkjärven rannalta. Ensimmäiset sadat metrit uidaan Valkjärvessä kohti kannasta, jossa rantaudutaan ja ylitetään noin 10 metrin levyinen matka. Tämän jälkeen pulahdetaan Suurjärveen, jossa uidaan vastapäivään noin 750 metrin mittainen kierros. Tämän jälkeen palataan kannaksen yli takaisin Valkjärveen, jossa uidaan viimeiset sadat metrit kohti rantautumispaikkaa, Finntriathlonin tapahtumapäällikkö Juuso Kutvonen kertoo.

Toinen iso uudistus on rolling start -lähtö, jossa osallistujat voivat lähteä matkaan oman uintitason mukaisesti.

– Viime vuotisen kilpailun jälkeen saimme rakentavaa palautetta Vierumäen kilpailun uintiosuuden ruuhkaisuudesta. Reitin pidentäminen yhdelle kierrokselle vähentää ruuhkaisuutta, mutta myös uudella lähtömenetelmällä saamme parannettua uinnin lähdön turvallisuutta ja miellyttävyyttä, Kutvonen toteaa.

Triathlonkisan pyöräilyosuuden vuoksi aikavälillä 11.30-17.00 Urheiluopistontie ja Vierumäenraitti (tie 140) välillä Vierumäki-Myllykylä ovat suljettuja liikenteeltä. Kulku opistolle on Vuolenkoskentien kautta.

Kisainfo löytyy osoitteesta:
http://finntriathlon.fi/vierumaki/info/