JAA
Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansa puhui torstaina 14. maaliskuuta New Yorkissa järjestetyssä Helvi Sipilä -seminaarissa Helsingin maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille. Vesikansa korosti puheenvuorossaan erityisesti nuorten itsensä osallisuutta maksuttoman ehkäisyn aloittamisessa ja myös sen toteutuksessa.

Vesikansa nosti puheenvuorossaan esiin poliittisten nuorisojärjestöjen roolin ensin kuntalaisaloitteen tekemisessä maksuttomasta ehkäisystä nuorille ja myöhemmin niiden tärkeän roolin valtuustoaloitteen käsittelyssä.

– On innostavaa päästä kertomaan Helsingin kokemuksista. Puheenvuoron jälkeen yleisöstä löytyi ihmisiä, joita kiinnosti nostaa mallia esiin myös heidän omissa yhteisöissään, Sanna Vesikansa kertoo.

Helvi Sipilä -seminaari on perinteikäs suomalaisten naisjärjestöjen järjestämä oheistapahtuma YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan istunnon aikana.

Vajaan viikon kestävän matkan aikana Vesikansa on myös tavannut New Yorkin apulaispormestari Herminia Palacion.