JAA

Vuonna 2008 Warner Bros. Picturesilla meni lujaa muun muassa Christopher Nolanin Batman-elokuvien myötä.

Samaisena vuona Pandemic-pelistudio oli pestattu kehittelemään The Dark Knight -elokuvasta peliadaptaatiota, joka etenikin hyvää vauhtia. Pelin piti olla valmis vuoden 2008 aikana, mutta se viivästyi kerta toisensa jälkeen, lukuisten bugien ja huonosti toimivan pelimoottorin vuoksi.

Lopulta peliversio päätettiin perua, sillä The Dark Knight -elokuvasarjaa ei haluttu tahrittavan huonosti tehdyn pelin vuoksi.

Pandemic jäi lopulta tyhjän päälle 100 miljoonan dollarin lasku hoidettavanaan. Pandemic löi lapun luukulle helmikuussa 2009.

Tässä koko tarina: