JAA

Postimuseo ja mediamuseo Rupriikki avaavat yhdessä legendaarisesta huumorilehdestä kertovan näyttelyn Pahkasika – kymmenen kirjainta joihin voit luottaa 19. helmikuuta.

Näyttelyssä on esillä sarjakuvia, jotka ovat olleet lehden keskeistä sisältöä, sekä esineistöä yksityisistä kokoelmista.

Näyttely on esillä museokeskus Vapriikin galleriatilassa 29.5.2016 saakka.

Pahkasika kahdeksan vuodelta 1980 oli ensimmäinen laajalevikkinen numero, jota myytiin kioskeissa. Siihen saakka Pahkasikaa oli myyty lähinnä postitse tai kädestä käteen eri tapahtumissa.
Pahkasika kahdeksan vuodelta 1980 oli ensimmäinen laajalevikkinen numero, jota myytiin kioskeissa. Siihen saakka Pahkasikaa oli myyty lähinnä postitse tai kädestä käteen eri tapahtumissa.

Pahkasikaa julkaistiin vuosina 1975–2000 yhteensä 77 numeroa. Pahkasian huumori vaihteli älykkäästä hölmöön, ironisesta parodiasta sarkastiseen satiiriin, pitkistä tekstiartikkeleista sarjakuviin, avantgardistisista kollaaseista irtovitseihin.

Lehden taival lähti liikkeelle vuonna 1975 kun abiturientit Markku Paretskoi, Jukka Mikkola ja Paul Öhrnberg löysivät eräältä ullakolta vahamonistuskoneen. Veivattavalle härvelille piti keksiä käyttöä, joten he päättivät tehdä sillä lehden. Tämä painokone on esillä näyttelyssä. Ensimmäisen lehden painos oli sata kappaletta.

Vuonna 1980 lehdelle löytyi oikea kustantaja, tamperelainen Fanzine Oy. Levikki räjähti, kun lehti päätyi kioskimyyntiin.

Lehti alkoi ilmestyä säännöllisesti neljä kertaa vuodessa vuonna 1983. Materiaalia tarvittiin entistä enemmän ja avustajakaarti kasvoi, kuten myös levikki. Suurimmillaan se ylti yli 30 000 kappaleeseen. Säännöllinen ilmestyminen mahdollisti vuositilaukset. Vanhojen numeroiden kaupittelusta lähti käyntiin postimyyntisirkus, joka laajeni t-paitoihin ja muuhun tavaraan, esimerkiksi kuuluisiin propellihattuihin.

Pahkeinen on tamperelaisen Heikki-Pekka Miettisen sarjakuva, joka ilmestyi Pahkasiassa vuodesta 1983 alkaen. Vähäeleinen ja filosofinen sarja oli lehden suosituimpia.
Pahkeinen on tamperelaisen Heikki-Pekka Miettisen sarjakuva, joka ilmestyi Pahkasiassa vuodesta 1983 alkaen. Vähäeleinen ja filosofinen sarja oli lehden suosituimpia.

Pahkasika jatkoi samalla formaatilla koko 1990-luvun, mutta uutuudenviehätys oli kadonnut. Levikki tasaantui ja lähti hitaaseen laskuun. Syksyllä 2000 Pahkasika oli tullut säännöllisen ilmestymisensä päähän. Päätoimittaja Paretskoi ei myönnä sanoneensa, että lehti olisi loppunut siksi että maailma oli muuttunut niin hulluksi, ettei siitä voi enää tehdä pilaa…

Vaikka Pahkasika lopetti ilmestymisensä, se on siitä huolimatta ponnahdellut esiin silloin tällöin. Viimeksi viime vuonna ilmestyi joukkorahoituksen turvin julkaistu Pahkasian 40-vuotissyntymäpäivää juhlistava lehti.

Lehden tärkeimpiin avustajiin kuuluivat päätoimittaja Markku Paretskoin lisäksi Pauli Heikkilä, Ari ja Vesa Koskela, Heikki-Pekka Miettinen ja Juha Ruusuvuori. Mukana pyörivät myös mm. Asko Alanen, alivaltiosihteerit Simo Frangén ja Pasi HeikuraPertti Jarla, Timo Kokkila, Hannu Mänttäri, Hannu Pyykkönen sekä runsaasti muita avustajia, kaikkiaan 237 kappaletta.