JAA

Perinteinen Lapin-loma on edelleen suomalaisten hiihtolomasuosikki. Suomen matkatoimistoalan liiton SMAL:n talvilomakyselyssä suurin osa kyselyyn vastanneista (28,4 %) ilmoitti lomailevansa kotimaassa talvilomillaan.

Jos tamppaaminen maistuu, on hyvä tietää, että hiihtokausi jatkuu pitkälle kesään ja jopa vuoden ympäri useissa ulkomaiden hiihtokohteissa.

– Mitä pidemmälle kevät etenee, sitä korkeammalle on laskettelijan kiivettävä. Toblerone-patukasta tuttu Matterhorn-vuoren ympäristö Sveitsissä on klassinen ympäri vuoden auki oleva hiihtokohde. Japanissa puolestaan voi saada parissa viikossa metrikaupalla uutta lunta, sanoo nettimatkatoimisto ebookersin markkinointipäällikkö Aki Juusola.

Japanin hiihtokeskuksista on kokemusta Tukholmassa työskentelevällä Dani Kamraksella. Hän kiersi viime vuonna Hokkaidon saaren keskuksia. Kamras oli aikaisemmin hiihtolomaillut Pohjoismaissa, Alpeilla ja Pohjois-Amerikassa.

– Tieto siitä, että Japanissa sataa lunta todella paljon, houkutteli. Tietenkin myös eksoottinen keittiö on hyvä lisämauste, kun on tottunut syömään pastaa, snitzeleitä ja hampurilaisia hiihtokohteissa, sanoo Kamras.

Japanin hiihtokeskuksissa on tarjolla yltäkyllin puuterilunta. Dani Kamras laskettelee Moiwassa.
Japanin hiihtokeskuksissa on tarjolla yltäkyllin puuterilunta. Dani Kamras laskettelee Moiwassa.

Ebookersin poiminnat loppukauden hiihtokohteiksi:

1.Gassan, Japani

Japanin pääsaarella sijaitsevalle Gassan-vuorelle sataa niin paljon lunta (noin 8 m), ettei hiihtokeskukselle edes pääse yhteysongelmien takia ennen huhtikuuta. Huhtikuusta alkava hiihtokausi jatkuu heinäkuulle. Helposti saavutettavissa luotijunalla Tokiosta.

2. Zermatt, Sveitsi

Matterhorn-vuoren ympäristö on Euroopan suurin ympäri vuoden vuoden auki oleva hiihtokeskus ja  alppimaajoukkueiden vakipysäkki kesäisin. Zermattin Snowparkissa on lumilautailijoille ja freestylehiihtäjille kaikki tarvittava. Tunnettu myös aktiivisesta yöelämästä ja baarivalikoimasta. Lennä Zürichiin ja jatka junalla suoraan lentokentältä autottomaan Zermattiin.

3. Riksgränsen, Ruotsi

Laskettele keskikesän yöttömässä yössä. Riksgränsenissä se onnistuu. Rinteet ovat avoinna kesäkuun lopulle ja kelit parhaimmillaan huhtikuusta juhannukseen.

4. Mammoth, Kalifornia USA

Täydellinen perhekohde vaihtoehtoiselle kesälomalle. Yhdistä Kalifornian aurinko ja laskettelu. Hiihtokausi jatkuu kesäkuulle ja joskus pidempäänkin. Kelitakaus: noin 300 aurinkoista päivää vuodessa.