JAA

Kaikille lienee selvää, että Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen. No jos jätetään kulunut fraasi taaksemme ja tunnustetaan, että on siinä Suomen kesässä paljon hyvääkin. Poimimme parhaat palat Suomen kesästä ja jaamme ne nyt lukijoillemme.

Päivät pitenevät

Suomalaiset eivät usein ymmärrä, että suurin osa maailmasta ei pääse nauttimaan pitkistä kesäpäivistä ja pimeä tulee usein jo kuuden jälkeen. Suomen kesässä aurinko paistaa myöhäiseen iltaan ja aamullakaan ei tarvitse herätä pimeässä. Suomen kesä onkin yökukkujalle unelmien täyttymys, kun valoa riittää lähes tauotta eteläistä Suomea myöten. Valo piristää myös hurjasti ja antaa energiaa jaksaa läpi pimeän talven. Kesäyöt ovat myös mykistäviä kauneudessaan.

Jäätelökesä on tosiasia

Uutuusjäätelöt ovat takuuvarma kesän merkki. Suomalainen syö henkeä kohti eniten jäätelöä Euroopassa ja neljänneksi eniten koko maailmassa. Suomalainen jäätelö ei siis voi olla huonoa, koska se maistuu meille niin valtavan hyvin. Tutustu kesän 2017 uutuusjäätelöihin.

Festareita ja tapahtumia järjestetään lähes jokaisessa niemen notkossa

Suomen kesässä järjestetään useita upeita festareita. Tavanomaisten kesätapahtumien lisäksi oman tapahtumansa Suomen kesässä saavat tänäkin vuonna mm. suopotkupallon-, eukonkannon- ja ilmakitaroinnin MM-kilpailut. Varmasti joku lähtee mukaan myös Kaljakelluntaan, joka kellutaan tänä vuonna jo 20 kertaa.

Kesän alennusmyynnit alkavat parhaaseen aikaan

Vaikka Suomen kesä alkaa usein kunnolla vasta juhannuksen jälkeen, pärähtävät kesän alennusmyynnit käyntiin heti juhannuksesta seuraavalla viikolla. Mikäli maltat siis odottaa alennusmyyntien alkuun, saat shortsit, kesämekot ja t-paidat alesta ennen kuin niille olisi varsinaisesti tarvettakaan. Kesäalen otollinen ajankohta on vain meidän pohjoisten asukkien etuoikeus.

Mikäli et kuitenkaan jaksa odottaa kesään saakka, vaan raha polttelee taskuissa, älä missaa House of Brandonin tarjouksia Picodissa.

Grillit käyvät kuumina aamusta iltaan

Suomalainen käynnistää grillikautensa viimeistään vappuna ja jatkaa kautta usein pitkälle syksyyn. Sen jälkeen kun grilli on kaivettu talviteloilta, se toimii monella pääasiallisena ruoanvalmistusvälineenä aina ensilumeen saakka. Mikä onkaan mukavampaa, kuin heittää makkarat tai kyljykset tulille ja odottaa herkkujen valmistumista kuin itsestään.

Mökki, sauna ja muutama

Monelle mökkeily on parasta, mitä voi tehdä housut jalassa. Todellisuudessat moni mökkeileekin ilman housuja, joten sanonta ei pidä täysin paikkaansa. Uimaan tai saunaan mennessä on sanomattakin selvää olla pukematta. Saunan jälkeen makkara ja  huurteinen kruunaa elämyksen — eihän tällaista pääse kokemaan kuin suomalainen.

Kesä ja kärpäset

Vaikka moni kiroilee ja sadattelee kärpäsiä, paarmoja sekä hyttysiä, on suomalaisen osa tässäkin suhteessa varsin ruusuinen. Meidän hyttyset eivät juuri levitä tarttuvia tauteja ja monet viheliäisimmistä hyönteisistä eivät selviydy näillä leveyksillä. Punkkien kanssa suomalaiset joutuvat toki olemaan tarkkana myös tänä kesänä.

Farkkushortsit

Tämä kohta tuskin kaipaa enempää erittelyä. Kun ilmat lämpenevät, myös vaatteet vähenevät ja lyhenevät, kun suomettaret kuoriutuvat koloistaan. Tätä herkkua on tarjolla vain muutama kuukausi vuodessa, joten hyvää kannattaa totisesti odottaa. Luonnollisesti myös naisille riittää silmänruokaa paidattomista urhoista, jotka esittelevät treenattuja lihaksiaan usein näkyvästi katukuvassa.

Koskaan ei ole hyvä, kesälläkään!

Talvella suomalainen valittaa pimeydestä ja kylmyydestä. Kesällä kelkka kääntyy ja sama ihminen valittaa, kuinka nukkuminen on mahdotonta kesähelteillä tai kuinka aamuaurinko herätti taas neljältä. Valittaminen on kuitenkin osa kansanluonnettamme ja siitäkin huolimatta suomalaiset ovat yksi onnellisimmista kansoista maailmassa.