JAA

Marmosettiapinat kiintyvät toisiinsa villisti, kun niiden elämään saapuu suihkaus oksitosiinia.

Havainto tehtiin Callithrix jacchus -lajin marmoseteilla. Ne ovat pienikokoisia apinoita, jotka muodostavat pitkiä parisuhteita. Parit muun muassa hoitavat jälkeläisiään yhdessä.

Oksitosiinia erittyy ihmisillä ja muilla nisäkkäillä sosiaalisen ja seksuaalisen kanssakäymisen aikana. Kiintymyshormoniryöppy lisää yksilön halukkuutta yhteistyöhön, viestintää muiden ryhmän jäsenten kanssa ja epäitsekästä käytöstä.

Kokeessa apuna käytettiin kuutta marmosettiapinaa ja niiden käytöstä tarkkailtiin 20 minuuttia kerrallaan.

Urosapinaan suihkautettiin annos oksitosiinia, joka sai naaraan lähestymään urosta huomattavasti useammin. Uros puolestaan suki naarasta aiempaa enemmän.

– Osoitimme ensimmäisinä, että oksitosiinia saaneet marmosetit saivat pitkäaikaiselta kumppaniltaan enemmän huomiota, iloitsee tutkimustiedotteessa tutkimusta johtanut Jon Cavanaugh, Nebraskan yliopistosta.

Kokeen tuloksesta odotetaan olevan hyötyä ujoimmille ihmisille, mutta ennen ihmiskokeita, on hormonia tutkittava paljon enemmän. Liiallinen annostus saattaa olla haitallista. Sen on todettu myös lisäävän joissain tapauksissa sulkeutuneisuutta ja agressiivisuutta.