JAA

Zdnet uutisoi Windows 10:n pakkotuputtamisesta, jossa kuluttajalle jää hyvin vähän valinnanvapautta.

Microsoft on kesästä asti tuputtanut ilmaista Windows 10 -käyttöjärjestelmäänsä melko agressiivisesti, vaikka väittääkin sen olevan puhtaasti vapaaehtoista. Windows 10 -käyttöjärjestelmäon ladattavissa ilmaiseksi ensi vuoden kesään asti, jolloin se muuttunee maksulliseksi.

Windows 10:n on kuitenkin kerrottu vakoilevan käyttäjää häikäilemättömällä tavalla ja tallentavan dataa kaikista mahdollisista käyttäjän tekemistä toiminnoista. Käyttöjärjestelmä on saanut myös paljon turhautumispalautetta sen keskeneräisyyden ja omituisten bugien vuoksi.

Nyt Windows 10 näyttää olevan pian myös pakkorako kaikille Windows-käyttäjille, sillä Windows 10:n asennuspaketti tuli pakkolatauksena viimeisimmässä Win 7 ja 8.1 -päivityspaketissa. Microsoft kertoo kyseessä olevan virheen, eikä tuputa käyttöjärjestelmää kenellekään.

– Emme pakota ketään päivittämään Windows 10:een. Kyseessä on vahinko, joka korjataan mahdollisimman pian, Microsoftilta vakuutetaan.

Softpedian mukaan toiminta on kuitenkin todella kyseenalaista ja pyysi heti täsmennystä Microsoftin kommenttiin.

Joillekin käyttäjille Windows 10:n asennusta on jopa pakotettu.

2015-10-1511-21-00

Osalle Windows 7 -käyttäjistä pakkoasennuksesta on päässyt eroon muuttamalla Windowsin kelloa aikaan ennen 15. syyskuuta.

Käytätkö sinä Windows 10:tä? Oletko tyytyväinen vai kokenut ongelmia? Jaa mielipiteesi kommenttikenttään.

KE/LS