JAA
Dariusz Pawel Kotwica on tunnustanut murhanneensa useita eurooppalaisia vanhuksia.

Puolalainen 29-vuotias Dariusz Pawel Kotwica on tunnustanut pahoinpidelleensä ja puukottaneensa iäkkään pariskunnan kuoliaaksi toukokuussa Wienissä Itävallassa.

Kotwica oli lisäksi raiskannut kuolemaa tehneen pariskunnan 74-vuotiaan naisen, jonka jälkeen hän oli kirjoittanut maalilla naisen vartaloon epämääräisen tekstin.

murhaajantalojaase

Mies jäi kiinni jo kesäkuussa Saksassa. Hänet tunnistettiin rikospaikalta löytyneiden tunnisteiden perusteella. Apuna Saksan poliisi käytti Euroopan yhteistä rikostietokantaa.

Poliisin mukaan Kotwica tunnusti heti kiinnioton jälkeen murhanneensa pariskunnan. Samalla Kotwica paljasti syyllistyneensä myös toiseen murhaan vain kahta viikkoa aiemmin. Kotwica oli puukottanut ruotsalaisen, 79-vuotiaan miehen kuoliaaksi tämän kotona Göteborgissa, huhtikuun lopussa.

– Sain suurta tyydytystä uhrien kiduttamisesta ja tapoin heidät, koska sisäiset ääneni käskivat, Kotwica kertoi poliisille.

Kotwican DNA-näytteitä verrataan nyt ympäri Eurooppaa vanhojen ratkaisemattomien rikosten todistusaineistoihin. Poliisi epäilee, että Kotwican uhreja saattaa vielä paljastua lisää.

2EE3373700000578-3337785-image-a-40_1448744408026
1) Alankomaat, 2011 2) Itävalta, murhan yritys, 2012 3) Saksa, ryöstö, 2015 4) Ruotsi, murha, 2015 5) Itävalta, murha, 2015 6) Alankomaat, mahdollinen murha), Tsekki, mahdollinen murha 8) Iso-Britannia, mahdollisia rikoksia