JAA

Kiinalainen elektroniikkajätti Foxconn Electronics on valikoitunut Nintendon uuden NX-pelikonsolin valmistajaksi.

Foxconnilta ei ole kommentoitu asiaa mitenkään, mutta laitteen massatuotannon on määrä alkaa heti alkuvuodesta 2016. NX-konsolin toimitusten pitäisi alkaa jo toisella neljänneksellä, eli loppukeväästä tai alkukesästä.

Komponenttivalmistajat odottavat Nintendo NX:n yltävän 10–12 miljoonan kappaleen myyntilukuihin vielä vuoden 2016 aikana. Xbox One:n odotetaan myyvän ensi vuonna 13 miljoonaa kappaletta ja PlayStation 4:n 18 miljoonaa kappaletta.

Foxconn Electronics kärsii edelleen huonosta maineestaan viiden vuoden takaisten orjatyöuutisointien vuoksi. Tuolloin Foxconnilta myönnettiin, että omia sääntöjä hieman rikottiin. Sen seurauksena useat työntekijät tekivät ”vapaaehtoisesti” ilmaista työtä oman työvuoronsa jälkeen. Toimipisteiden myrkyllisyystasapainoista vitsailtiin ja moni työntekijä teki myös itsemurhan kyseisenä ajanjaksona.

Taiwanilaisen Hon Hain omistama Foxconn työllistää maailmanlaajuisesti noin 800 000 ihmistä ja sen tunnetuimpia asiakkaita ovat Sony, Microsoft, Google, Nokia, Apple ja Samsung.